Thursday, October 26, 2006

RUNOTORSTAI Hylätty

Hylätty hansikas

Siinä se makasi
maantienposkessa
kaikkien hylkäämänä,
yhden onnettoman unohtamana.
Tuohon polulle pudonneena
se kaipasi kantajaansa,
yksinäinen
toisen käden hansikas.

Kukapa olisi sille kertonut,
että ilman toveria,
vaikkakin nuorena,
nöyränä nahkana
se ei kelvannut
kenenkään sormien suojaksi,
korkeintaan yksikätiselle
ja sillekin ainoastaan
siinä tapauksessa,
että siinä ainoassa kädessä
peukalo sattui olemaan
oikeassa paikassa:
vasemmalla puolella.

© Paperivuorineuvos

6 comments:

Paperivuorineuvos said...

Ihan meinasin unohtaa, että minulla oli valmiina tällainen aiheeseen sopiva runo.

Hallatar said...

Hauskasti etenevä ja oivaltava runo! =)

Anonymous said...

Voi pientä.. Kuinka hellyyttävä tarina pienestä yksinäisestä hanskasta. Surkeuden surkeus..

Teki mieli adoptoida se heti pois, oikeasti.

Meillä on ollut myös tapana kertoa toisillemme vähän samanlaisia tarinoita. Eräänkin kerran Minttu sai Jonin halaamaan lyhtytolppaa kun olimme halanneet puita. Lyhtytolppa kun tunsi itsensä niin erilaiseksi ja kylmäksi, kun kukaan ei koskaan halaa sitä..

Tämä oli hieno runo. Todella sitä.

Paperivuorineuvos said...

Kiitos, Hallatar. Ja kiitos Joni ja Minttu.

Eivät läheskään kaikki ihmiset ymmärrä, että esineilläkin voi olla sielu.

Anonymous said...

"Nuori nöyrä nahka" on hieno! Pidän myös aivan runon lopusta. Kaiken kaikkiaan tämä saa ajatukset liikkeelle. Hykerryttävä runo!

Rita A said...

Runoon saisi kirjoitetuksi sympaattisen jatkon. Joku koira tulisi ilosta kaistapäiseksi kun löytäisi hanskan jota kanniskella. En tiedä mikä niitä siinä niin viehättää :)

Nimenomaan yksinäinen hanska; eihän koiralla ole kuin yksi suu. Kiva runo, varsinkin kun heti kekkasin mihin koira on haudattuna niin sanoakseni.

Yours
Hyvin subjektiiisesti
Rita