TÄSTÄ KAIKKI ALKOI...

Harjoittelijana miestenlehdessä

Sanoivat hukkuvansa papereihin. Ojensin auttavan käteni yli paperiläjien, ja ne rauhoittui, kun kerroin olleeni mielisairaalassa töissä.

Järjestin papereita ja luin oiko kahden neliön komerossa. Konttoripäällikön röntgensilmä leimasi muistiin neljän naisen töihin tuloajat. Urokset saapui puolelta päivin ja lähti oitis lounaalle. Palattuaan ne pelasi lopun päivää pajatsoa kymmenpennisillä, joita aika ajoin vietiin ämpärillä Alkoon. Miehet sai ryypätä kaljaa työaikana. Se oli miesten lehti. Miesten maailma. Siitä huolimatta lehti ilmestyi joka kerta.

Miesvaltaisilla työpaikoilla ei ole intrigejä eikä juoruta. Kuka onkaan niin sanonut! Toimitusjohtaja Teejii ei tullut toimeen päätoimittajan eikä paljon muidenkaan kanssa. Pojat vitsaili sen "kuukautisilla". Päätoimittaja puolestaan ei tullut touhuun toimitussihteerin kanssa.

Sen sijaan keskusneidin suhde toimitusjohtajaan oli lämmin ja intiimi. Koko puulaaki tunsi tarkoin varjellun salaisuuden. Annas olla kun eräänä viikonloppuna keskuksen piti poiketa Pohjanmaalla sukuloimassa. Se onneton eksyikin pomon kera Seutulan lentokentälle, ja kaikki näki ne televisiouutisissa. Samaan Tukholman koneeseen kun änkesi myös muuan ministeri.

Myöhemmin keskusneiti teki itsarin. Yksinäiselle naiselle viimeinen pisara oli, kun sen kissakin katosi. Aikanaan myös Teejiin veli, talouspäällikkö päätti päivänsä ajettuaan lehden konkurssin partaalle.

Toimituksessa oli epävirallinen Rekisteröimätön yhdistys: Naiskirjailijoiden miehet. Sen jäsenistä toinen kirjoitti itsekin runoja töiden lomassa. Päätoimittaja puolestaan ostatti tohvelit työaikana yhdeksänkymppiselle tädilleen. Joskus se kävi iltapalalla toimituksen sihteerin luona, kun taas toimitussihteeri seurusteli salaa toisen sihteerin kanssa.

Vähitellen aloin tajuta, miksi mielisairaalatyö oli käynyt suosituksesta. Kun Teejiillä oli "kuukautisensa", tyhjät kaljapullot lenteli kustannuspäällikkö-runoilijan huoneen läpi käytävään. Ja toimitusharjoittelijana pääsin harjoittelemaan lasinsiruja lattialta. Kerran kuukaudessa Teejii antoi potkut jollekulle ja peruutti ne seuraavalla viikolla, jos sitä osasi sopivasti mielistellä.

Ne piti niistä irtisanomisista kirjaa. Tilastoja johti saunahullu toimittaja Kappelivuori, joka saattaa olla siellä töissä vieläkin, jollei ole jo eläkkeellä. Kerran sen koira teki tarpeensa Teejiin kokolattiamatolle. Mies lähetti koivunkaarnakortin Lapista: josko olisi vielä niin kuin työpaikka tallella?

© Paperivuorineuvos

P i i n a v i i k o l l a

Pääsiäismunien toivossa ja mämmin kaihossa

Uudet kuolemansynnit

Näin piinaviikolla jokainen voisi vähän miettiä syntejään ja varsinkin niitä kuolemansyntejä. Tuskin monikaan osaisi tänä päivänä luetella Danten Jumalaisessa näytelmässä (Divina Commediassa) esiintyvät seitsemän kuolemansyntiä. joiden vuoksi kristittyjen uskottiin joutuvan ikuisesti helvetin tuleen. Nehän ovat kateus, saituus, hekumallisuus, ahneus, viha, ylpeys ja hengen laiskuus.

Oxfordin yliopiston filosofinen tiedekunta antoi seitsemälle dosentilleen tehtäväksi osoittaa kirjoituksissaan, että kyseiset paheet eivät enää ole kuolemansyntejä kuten Danten aikoihin, ja että niitä ei pidetä enää edes synteinä ollenkaan.

Jokaiselle dosentille annettiin oma paheensa käsiteltäväksi, josta hänen tuli laatia pieni pamfletti. Tarkoituksena oli tutkia, voitaisiinko jokin pahe tai ehkä kaikki vapauttaa piinapenkistä ja nostaa uuteen kunniaan.

Hanke lienee vielä kesken, mutta ainakin yksi pamfletti on jo valmistunut. Se koskee hekumaa,

jonka kunnian palauttaminen oli langennut professori Simon Blackburnille, joka mietti asiaa kolme kuukautta. Hän totesi sitten, että se on itse asiassa innokasta sukupuolielämän harjoittamisen halua ja nautintoa sinänsä. Eikä sellaisena tuomittavaa.

Hän tuli siihen tulokseen, että oli joidenkin yksinäisten erakkomunkkien syytä, että ihmiset tunsivat syyllisyyttä seksuaalisten halujensakin takia, vaikka eivät tekisikään mitään. Erotiikka on professori Blackburnin mukaan syyttä tuomittu kuolemansyntinä ja ansaitsee paheen sijasta kunnian palautuksen ja korottamisen hyveeksi.

Englannissa professorin hekuman kuolemansynnistä vapauttava tuomio herätti innostusta, ja siitä keskusteltiin lehtienkin palstoilla. Mm. päivälehti Guardian käsitteli asiaa, ja totesi, ettei yhtäkään Danten aikaisista kuolemansynneistä pitäisi enää luokitella sellaiseksi. Pikemminkin päinvastoin. Toisaalta heräsi epäily, että kenties hekuman poistaminen kuolemansyntien listalta johtaisi antautumisen halun vaimenemiseen sekä miehissä että naisissa. Mene ja tiedä.

Mutta koska ihmiset eivät ilmeisesti voi elää ilman syntiä tai ainakaan ilman synnin houkutusta, Guardian-lehti on varmuuden vuoksi luetellut seitsemän uutta kuolemansyntiä. Ne ovat seuraavat: (ja nostakoon ylös kätensä se, joka ei koskaan ole mihinkään niistä langennut)

1) Puhua liian pitkään kännykkään.
2) Jättää äänestämättä.
3) Liioitella omia kykyjään. (Mielestäni tähän kuuluisi myös omien kykyjen vähättely.)
4) Arvioida ihminen vain hänen omaisuuksiensa mukaan.
5) Tuntea mielihyvää toisten onnettomuudesta eli vahingoniloa.
6) Olla tunnustamatta omia seksifantasioitaan partnerilleen.
7) Laiskotella. (Dolce far niente!)

Mahtaakohan tavalliseen puhelimeen pitkään puhuminen olla lievempi synti? Kerran nuorena naisena tuli puhuttua puhelimessa, Helsingissä ei silloin vielä ollut puhelimen käytössä aikataksaa, peräti viisi tuntia. Pääsisiköhän sillä Guinnesin ennätysten kirjaan?!

O d o t t a e n _ i n s p i r a a t i o t a

Kopioin paperivuoreltani tai sen onkaloista löytämiäni muistiinpanoja. Radiossa kuulin suureksi ilokseni jonkun sanovan, että kannattaa laittaa kirjat mahdollisimman sekavaan järjestykseen. Jos nimittäin haluaa - ainakin osittain - estää jotakuta uteliasta kurkistamasta sisäiseen sielunelämäänsä. Puhujan mukaan: kun tuntee ihmisen kirjahyllyn tai -hyllyjen sisällön, tuntee ihmisen.

Taidanpa tästä lähteä sekoittamaan entisestään kirjojeni järjestystä. Esimerkiksi ainakin yhden lempikirjailijani, nobelisti Gabriel Garcia Marquezin kirjat ovat - ihme kyllä - hämmästyttävän suorassa rivissä toinen toisensa vieressä. Niin kuin monet muutkin kirjani. Päinvastoin kuin paperini. Siellä ne kirjat irvokkaasti paljastavat meikäläisen sielunelämää.

Mutta voihan nenä, jos nyt sekotan kirjani kuin korttipakan, niin miten sitten löydän ne, kun tarvitsen taas jotain hyvää sitaattia Mansikka-blogiini. Kas kun lainaukset ovat tosi hyviä ja osuviakin joskus. Ja originellisti sekoittaen ne saavat aivan uudenlaisia merkityksiä.

(Klikkaa kuvaa, jos haluat nähdä sen isona)

M i k s i _ k i r j o i t a n

Siksikö että siinä on niksi. Onhan se niinkin, mutta asiaan mennäkseni:

Miksi siis kirjoitan?

Kirjoittaminen on paitsi oiva purkautumiskeino. Sitä ikään kuin kirjoittaa itsensä irti asioista.

Se on onnistunut tapa viettää aikaa. Yön hiljaiset tunnit kahden sisimpäsi kanssa.

Kirjoittaminen on tehokas väline taitajan käsissä. Kärsimäsi loukkaukset jalostuvat osuvaksi satiiriksi.

Se on mainio tapa järjestää omaa ajatusmaailmaansa. Löydät vastauksia kysymyksiin, joita et osannut lausua ääneen,

Kirjoittaminen on polttava pakko sanoa jotakin. Aloittaessasi et aina tiedä, mitä se on.

Se on yritys saada ihmiset ajattelemaan: että elämä on kaunis, että on toivoa kaikesta huolimatta.

Kirjoittaminen on elämäntapa. Tapaat ihmisen, Sinulle tapahtuu. Saat aarteita kokemusarkkuusi. Miksi ei jakaa sitä muillekin.

Kirjoittaminen on elinehto. Kirjoittaminen ON.