RUNOTORSTAI Hylätty

Hylätty hansikas

Siinä se makasi

maantienposkessa

kaikkien hylkäämänä,

yhden onnettoman unohtamana.

Tuohon polulle pudonneena

se kaipasi kantajaansa,

yksinäinen

toisen käden hansikas.

Kukapa olisi sille kertonut,

että ilman toveria,

vaikkakin nuorena,

nöyränä nahkana

se ei kelvannut

kenenkään sormien suojaksi,

korkeintaan yksikätiselle

ja sillekin ainoastaan

siinä tapauksessa,

että siinä ainoassa kädessä

peukalo sattui olemaan

oikeassa paikassa:

vasemmalla puolella.

© Paperivuorineuvos

RUNOTORSTAI 19. lokakuuta

Syksy kaupungissa

Pohjoisessa satoi eilen ensi lumi.
Peitti alleen syksyn väriloiston.
Täällä etelässä ei tänään

tarvitse sateenvarjoa,
vaikka pilven rypäleet riippuvat
kivitarhojen yllä horisonttia hipoen.
Miten hyvin taivas sointuukaan
kattojen harmaaseen.

*

Työtoverini potkittiin Espoossa
muutaman sätkän tähden.
Tarkkampujankadulla
pamahti kerrostalo ilmaan.
Poliisi epäilee itsemurhaa.

*

Tänään ei kukaan yhdistänyt
minulle rakkaani puhelua.
Tiedä soittiko hän edes!

*

Jo kymmenennen kerran
nollaan kaasulieteni säätimet.
Saivathan ainakin lisäpontimen
jakelun lopettamiseen.

*

Suljen harmaan ulos pitsiverhoilla.
Torjun väkivaltauutiset runokirjalla.
Ja ikäväni parannan omenilla
ja tilkalla viiniä.
Ruskan riemujako
maailmanlopun edellä?

© Paperivuorineuvos

PS. Hieman muokattu versio runosta, jonka kirjoitin aikoinaan vielä Suomessa asuessani. Italian syksy ei olekaan yhtä upea kuin Suomen.

Runohaasteena YLPEYS

HAUSKA NAURAA

On hauska nauraa
täpötäydessä bussissa,
jossa ei itse ole.

Niskaasi hengittävät
kireäotsaiset kanssamatkustajat.
Hymytön klaani
matkalla vapaan viettoon.
Kassissa polttavat
perjantaipullot.

Valmiiksi juopunut
esittää synkkää showtaan.
Tunkkaisen ilman halkaisee
rahastajan ääni.
Totinen massa etenee
käytävällä, ulostuu ja unohtuu.

On hauska nauraa bussissa,
jossa ei itse ole.

Kaukana kiireestä
Etelän polttavan auringon alla
vuolaita lemmenvaloja,
valhein voideltuja,
suudelmin höystettyjä
niskaasi huohottaa
Rodrigo.

© Paperivuorineuvos

Vaarallista totuuden etsintää

Anna Politkovskajan muistolle

Tavallisista ihmisistä useimmat kai valehtelevat joskus. Ainakin valkoisia valheita. Joillekin siitä on tullut melkein elämäntapa. Eri syistä. Toisinaan he joutuvat siitä kiinni, toisinaan ei. Heidän sanomansa eivät ole maailmaa mullistavia, eikä niihin ole pakko uskoa.

Mutta kaikkein eniten valehtelevat valtaa pitävät, joilla on viimeinen sana hallusssaan niissä maissa, joissa ei ole todellista sanan vapautta. Heidän valheensa ovat pakotettuja totuuksia, jotka kansalaisten on pakko uskoa tai voi käydä kalpaten.

Niissä maissa ei journalisteilla ole helppoa. Auta armias, jos kirjoitat paperille sen, miten asiat itse asiassa oikeasti ovat, ja mitä niistä ajattelet. Tai pelkän epäilysi. Sinun kohtalosi on sinetöity.

Anna, Sinun kynäsi oli pelottava ase, joka piti vaientaa. He olivat sitä yrittäneet jo ennenkin. Muun muassa myrkyttämällä teesi lentoasemalla. Kuitenkin Sinulle ainoa vaihtoehto oli jatkaa työtäsi, niin kauan kuin oli vielä aikaa jäljellä. Vaikka sydän kurkussa ja peläten myös lastesi puolesta.

Tunsit velvollisuudeksesi kertoa mahdollisimman monille lisää totuuksia siitä, mitä todella tapahtui. Jotta ainakin osa ihmisistä, ne jotka rakastavat totuutta eivätkä valtaa ja vallanpitäjiä, saisivat tiedon asioiden todellisesta laidasta, siitä, mitä todella tapahtuu. Jotta totuutta ei haudattaisi uhrien mukana ja se säilyisi jälkipolvillekin, jotta he voisivat jatkaa työtäsi. Joka jäi kesken.

Sinun kuolemaasi itkevät omien lastesi ja Tshetshenian lasten ja äitien lisäksi, kaikki rehelliset ihmiset maailmassa. Ne joille totuus on tärkeä. Meidän journalistien tulee huolehtia siitä, ettei sinun mukanasi kuollut ja haudattu myöskin totuutta.

En tuntenut Sinua, vain maineesi, mutta olen sanaton ja järkyttynyt kohtalosi edessä. Niin kuin niin monen muunkin totuutta kohtalokkain seurauksin etsineen kollegamme kohtalon edessä.

(RVC)

RUNOTORSTAI - Ateria-runosarja

KAKKOSSIJA

Syötyäni suuren

kurkku-makkaravoileivän

jaksan taas hetken.

Tulihan sentään kakkossija

siinä sihteerikilvassa.

VASTALAUSE

Iltapäivällä

viimeistään kahden aikaan

vatsa esittää vastalauseensa,

lähettää tiedustelijansa

lastauspaikalle

ottamaan selvää,

missä ateria viipyy.

MUSTIN MURKINAT

Kumarainen mummeli
kahdeksankymmentä liki
Marketissa Mustin murkinaa
kärryihinsä kasailee.

Ei sillä koiraa ole,
ja kissakin kuoli
viime kesänä.

Naapurissa
nahka-asuinen rouva
villakoiralleen
mansikoita syöttää.

© Paperivuorineuvos

Uutta haastetta odotellessa

Runoilijan sydän

Sanovat toisinaan ihmisestä,

että sillä on sydän paikallaan.

Mutta runoilijapa onkin

sen lajin ihminen, että

sillä on sydän pysyvästi

poissa paikaltaan.

Milloin vatsassa,

milloin kurkussa,

milloin ties missä.

Tuntuu kuin hän

ajattelisikin

sydämellään.

Runoilijan on ryvettävä

epätoivon pohjamudissa.

Ja kiivettävä sieltä

taas huipun aurinkoon.

Kestettävä tuskan

ja riemunkin

kaikki vivahteet.

Otettava vastaan

tunteiden koko

pelottava skaala,

ja nautittava se

valikoimatta

pohjaan saakka.

Paperivuorineuvos