Sunday, July 30, 2006

RUNOTORSTAI Leikki 2


Kielletyt leikit

Mikä ihmeen leikki,
kysyi pieni afrikkalaispoika,
joka kerjäsi autonpesusta palkkaa
Etelän liikennevaloissa.

Ei tiennyt liioin leikistä mitään
hiljaiseksi huumattu pikkutyttö
almua anovan äitinsä sylissä.

Entäs ne pikkuiset, joiden kanssa
isot sedät, joskus täditkin
haluaa leikkiä aikuisten leikkejä?

Leikki on lapsen työtä,
mutta miten moni lapsi joutuu
pakosti, tahtomattaan
tekemään oikeaa työtä.

Siitä on leikki kaukana.
Paitsi leikit, heiltä
ryöstetään myös lapsuus.

© Paperivuorineuvos

Thursday, July 27, 2006

RUNOTORSTAI 27.7.2006

Leikitellen

Pihalla me leikittiin,
laulettiin ja naurettiin.
Ja meillä kahdella vaan
oli hurjan mukavaa...

Kadesilmin katsoi toiset.
Meitä häiritse ei moiset.
Mepä niiden annetaan
turhaan töllistellä vaan.

Vaan pian on kaikki loppu,
Sille tulee valtava hoppu:
En leiki kanssas enää,
sanoo, kun yritän tehdä tenää.

Ei mitään, se vain lähti,
kuin mikäkin kiitotähti.
Miten se nyt sillä lailla?
Onkse ihan mieltä vailla!

Ilkkuu kadesilmät mulle
häpeäpaaluun ajetulle.
En siitä piittaa tippaakaan:
Te ette tajuu ollenkaan….

… leikki saakoon sikansa,
kas onkin aikomuksensa
nyt ottaa minut tosissaan,
sitä tarkoitti se vaan.

© Paperivuorineuvos

Monday, July 24, 2006

RUNOTORSTAI - KOHTAAMISIA 2


VIRTUAALISESTI

Kohtaan lukemattomia ihmisiä
virtuaalisesti netissä.
Meilien ja blogien kautta
pidän yllä yhteyksiä
ystäviin, omaisiin ja tuttaviin,
puolituttuihin ja täysin vieraisiin.

Olen vahvistanut siteitä tuttuihin.
On syntynyt sympatiaa vieraisiin.
Joskus antipatiaakin. Usein ei
edes tiedä, minkä näköinen,
kokoinen tai oloinen toinen on.
Tai hänen oikeaa nimeään.

On vain sanoja peräkkäin ja
ajatuksia, joiden autentisuutta
on mahdoton tarkistaa.
On vain edettävä vaiston varassa
ja toivottava parasta. Ja että
joskus tavataan luonnossakin.

Ja ettei kumpikaan kovin pettyisi.
Että ensilmäyksen hämmennystä
seuraisi sielujen sympatia.
Että se johtaisi jollei elinikäiseen
niin ainakin hetken kestävään,
aitoon ystävyyteen tässä ja nyt.

© Paperivuorineuvos

Thursday, July 20, 2006

RUNOTORSTAI 20.7.2006


Kohtalokas kohtaaminen

Meren ranta.
Rotondan rappuset.
Sydämeeni iski Italian
kuume, hurmaava hulluus.
Ja avuton lihas rinnassani
rupesi rettelöimään. Enää
en saanut rauhaa, kun
se asettui minuun
asumaan.

© Paperivuorineuvos

PS. Rotonda tarkoittaa pyöreää, ja pyöreä tuo kuvassa oleva rakennus oikeasti onkin. La Rotonda valmistui 18.7. 1933 ja oli ensin alkuun seurapiirien suosima kohtaamispaikka. Siitä kerrotaan Fred Bongustonkin kuuluisassa laulussa Una Rotonda Sul Mare. 1980-luvulla ihan oikeasti pyöreä rakennus toimi diskoteekkina, jossa tapahtui runossa kerrottu kohtalokas kohtaaminen juhannuksena 1982.

Rakennus on ollut pitkään suljettuna. Nyt se on uudelleen kunnostettu kulttuurikeskukseksi Senigallian kunnan, Marchen läänin ja EU:n rahoittamana. Juhlalliset avajaiset olivat joitakin päiviä sitten. Tarkoitukseni on kirjoittaa rakennuksen historiasta Italian Mansikkaan jahka ehdin. (http://mansikat.blogspot.com;) (RVC)

PS. 2 Valitettavasti en saanut ladattua toistakin kuvaa, jossa näkyisi rakennuksen pyöreys, mutta tässä näkyvät rappuset.

Sunday, July 16, 2006

RUMUUDESTA TÄMÄKIN...

Aiemmin kirjoittamassani runossa kerroin siitä, miten oli vaikeaa löytää valmista rumuus-teemaan liittyvää runoa. Nyt kuitenkin yhtäkkiä lauantai-iltana tuli mieleeni tämä entisen opettajani Aaro Hellaakosken runo.

KAATOPAIKKA

Salaisuus ei liene:
kaikki vikojansa vie ne
pihamaalleen, pienin erin;
toinen punastellen kulki,
toinen vihelteli julki,
kaikki levottomin verin.

Kaatopaikka, kaivo hädän,
tuoksahtaahan kohta mädän
tuulta naapureitten nenään.
Turha katumus ja raivo.
Salaisinkin kaatokaivo
kasvaa, on jo täyteisenään.

Eikä apumiestä tälle
mistään löydy häpeälle.
Itse lapioitse kätkös,
julki raahaa julma lasti
yhteistunkiolle asti.
Vielä nytkin vihellätkös?

Aina muistan, ensi kertaa
(liekkö tuskalleni vertaa!)
kun vein häpeääni sinne
raskaan kuorman, yöllä, yksin,
pälyillen ja tirkistyksin,
minne piiloutua, minne!

Yksinkö? Jo matkatessa
töytäeltiin tungoksessa.
Tuonne loppujuoksu raisuin,
miss´ on kaikenlainen kaato,
iso raato, pieni raato
päätä pyörryttävin haisuin.

Pimeää jos kyllin riitti,
kukin onneansa kiitti.
Yö on musta. Työ on musta.
Tyrskintää ja huohotusta.
Aamun auetessa tultiin
Puhtain otsin päiväkultiin.

AARO HELLAAKOSKI
(1893-1952)

PS. Miten olinkaan unohtanut tämän runon. Sitä ei kyllä voi kauniiksi kehua, mutta se on aina saanut minut hyvälle tuulelle. Sitä paitsi se tuo myös aina mieleeni vuosittaisen pöntön tyhjennyksen meidän kesämökillä, minkä isäni urhoollisesti suoritti. Ja kas kummaa siihen paikkaan kasvoi ennen pitkää kurpitsaa. Eikä se kesämökki ollut kuin 35 kilometrin päässä Helsingin keskustasta.

Muistan senkin, miten ensimmäisinä vuosina matkustimme sinne kuorma-auton lavalla istuen ja lauleskellen. Kuorma-auton oli saanut käyttöönsä eräs tuttavamme, joka oli Volvolla töissä. Myöhemmin sinne alkoi kulkea bussikin. Meidän pysähdyspaikkamme oli Haukilahti, ja siinä kohtaa oli kanala, jonka hoitajan sukunimeä "Paski" me kakarat kovasti nauroimme.

Mökkiläisillä oli käytössään yhteinen uimaranta, jossa minäkin ahkerasti kävin ja briljeerasin sukeltamisen taidollani. Olinkin niihin aikoihin kuin kala vedessä. Uiminen virkisti kesäkuumalla, mutta kun olimme kiivenneet mäenrinnettä ylös, oli taas yhtä kuuma.

Friday, July 14, 2006

SUOMALAISEN SIELU

Nojailin
koivuun
aavistamatta,
että aikanaan, joskus
paljon myöhemmin
lukisin kaukana etelässä,
missä ei juuri koivuja näe,
erään italialaisen kirjailijan
pilkallista selostusta siitä, miten
Mukkulan kirjailijakokouksessa
jokainen suomalainen nojasi omaan
koivuunsa joltisenkin jurrissa.
Suomalaisen
sieluhan on
koivussa.
Miten hän
sen voisi
ymmärtää!

© Paperivuorineuvos

PS. Italialaisesta kirjailijasta lisää Italian Mansikassa:

http://mansikat.blogspot.com/2006_05_01_mansikat_archive.html;

Thursday, July 13, 2006

RUNOTORSTAI 13.7.2006

Silmissäkö?

Runokirjaan kurkistin:
rumuudesta ei sanaakaan.
Rumuusko ei runollista,
vaikka niin hyvin rimmaakin?

On vain suloa ja soreutta,
kaunista ja koreutta.
Tästäpä tulikin tenkkapoo,
Miten ruman saisi sopimaan
runoon.

Toki rumuus on välttämätön
luonnonvara. Jollei olisi rumaa,
ei olisi kaunistakaan.
Ruma ressukka, rillumarei.

Mietin rumuuden olemusta:
mistä se tulee ja minne se menee.
Jospa se onkin katsojan silmissä,
vaikka ne oiskin kauniit.

© Paperivuorineuvos

Wednesday, July 12, 2006

SUOMEN KESÄN YLISTYS


KUKKIVA MAA

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan tuoksua.

Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien –
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
varisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!

Katri Vala (1901-1944)
(Kootut runot, 1977)

PS. Kävin useampaan otteeseen kurkistamassa Hallattaren ihania kukkakuvia (http://hallatar.vuodatus.net/)
ja mieleeni tuli tämä runo, jonka lausuin kerran vuosia sitten Sisilian Suomi-Kerhon järjestämässä juhannusjuhlassa. Siitä juhlasta olen kertonut aiemmin tässä blogissa. Tämä runo sopii tavallaan myös Runotorstain muutos-teemaan, vaikka siinä vain ennakoidaan muutosta. Valitettavasti en löytänyt tähän sopivaa kuvaa, mutta käykääpä Hallattaren sivuilla.

Friday, July 07, 2006

KESÄYÖ SUOMESSA

(italialaisittain)

Alba e tramonto

Il sole non è tramontato stasera;
come per magico gioco,
si abbassa e risorge!
La luce radente la terra
unisce l´alba al tramonto,
compenso per le creature
di un lungo candido inverno
fatto di magico silenzio.
Passeggio a mezzanotte
nella calda luce del sole
che illumina le dolci betulle
di Finlandia.

UGOLINO UGOLINI (1913-1995)

Sarastus ja päivänlasku

Aurinko ei laskenut tänä iltana;
kuin lumoavasti leikiten
se painuu alas ja nousee taas!
Maata pyyhkäisten valo vihkii yhteen
päivänlaskun ja sarastuksen,
hyvittäen näin luomakunnalle
pitkän valkean talven
hiljaisuuden lumosta luodun.
Käyskentelen keskiyöllä
auringon lämmön loisteessa
sen valaistessa Suomen sulokoivut.

Ugolino Ugolini

(Suomennos:Ritva Viertola-Cavallari)

PS. Ugolino Ugolini oli suuri Suomen ystävä, joka suomalaisen Elma-vaimonsa kanssa otti vastaan lukemattoman määrän Italiassa käyneitä suomalaisisa taiteilijoita, joista moni myös majaili heidän kodissaan Fiesolessa, Toscanassa. Myös kuvanveistäjä Aimo Tukiainen kävi Toscanassa, ja Ugolini kertoi tämän ihailleen paikallisia hevosia ja niinpä marsalkka Mannerheim saikin ratsastajapatsaaseensa italialaisen hevosen.

ITALIA-RANSKA

Loppuottelun odotuksessa

Minulla ja varsinkin Saksassa asuvalla tyttärelläni oli vähän skitso tilanne Italia-Saksa-ottelun aikana. Hän oli muuten ripustanut parvekkeelle Saksan lipun lisäksi Suomen lipun. Ohikulkijat olivat ihmetelleet: - Eihän Suomi ole mukana kisoissa.

En tiedä, juhlitaanko muualla päin maailmaa otteluvoittoa yhtä railakkaasti kuin Italiassa, äänekkäästi, mutta vähemmän kosteasti taatusti kuin Saksassa ja Suomessa. Kenellekään ei liene epäselvää, minkä joukkueen toivon voittavan maailmanmestaruuden.

Mieleeni tulee vuoden 1982 mm-ottelu, jolloin Italia viimeksi voitti. Olin juuri palannut Suomeen Italian matkalta, jonka ensimmäisenä iltana tutustuin nykyiseen mieheeni.

Thursday, July 06, 2006

RUNOTORSTAI Eino Leinon päivänä 6.7.2006

MUUTOKSIA

Muuttokuormassa
edellinen elämä
jää kauas taakse.

Maahanmuuttaja
muutoksille valmiina:
vastaanottamaan.

Uusi kulttuuri,
uudet tavat ja tuvat
ja uusi kieli.

Haasteita riittää
maahanmuuttajalle
liiankin kanssa

Mielessä säilyy
kuitenkin ikuisesti
lapsuuden koti.

Juuriaan ei pois
kuormasta voi viskata,
ei äidinkieltään.

© Paperivuorineuvos

PS. Tällä hieman paatoksisella runolla osallistun tämän Runotorstain haasteeseen.

Wednesday, July 05, 2006

HAIKUJEN TAPAAN

(STADIONILLA)

Pallo ui maaliin,
Italian joukkue
voiton riemussaan.
(OTTELUN JÄLKEEN)

Enää nahoissaan
ei pysy pallokansa
Italiassa.

© Paperivuorineuvos

PS.
Löysin haiku-runoja käsittelevän sivun, ja näin syntyivät tämänkertaiset runoni haikujen tapaan. Eiväthän ne liene oikeita haikuja, kun ymmärtääkseni haikussa ei ole otsikkoa.

Mutta tavallaan tässä on kaksi haikua, koska ensimmäisessä on tilanne kentällä välittömästi maalinteon jälkeen, ja toinen taas jatkuu yöllä Italiassa pikkutunneille saakka. Meidänkin pikkukylässä torvet soivat ainakin kello kahteen saakka.

Monday, July 03, 2006

Runotorstai: UUSI AAMU-RUNO

Taittopäivän
jälkeisenä aamuna

Mieli maassa heti aamusta lähtien?
Kas, toimittajatkin ovat ihmisiä.
Eritoten pienlehtien toimitussihteerit.
Suomalainen masennus kun ei
ammattia katso.

Ammattiylpeys on vain pintaa,
kun sitä raaputtaa, on murheita,
väsymystä, kyllästymistä.
Tosin joskus hillitöntä riemuakin.
Ja välistä täysin tyhjäkin olo.
Kun on takkinsa tyhjentänyt.
Taittopäivän jälkeisenä
aamuna.

© Paperivuorineuvos

PS. Syntyi uusi Aamu-runo. Iltavirkun yökuhkijan aamu on harvoin à la "Tule aamuhun hymyilevään, tule tuoksuun syreenein..." Mutta kyllä se siitä yleensä päivän mittaan paranee.

Sain virikkeen tähän runoon selaillessani vanhoja Suomen Aikakauslehdentoimittajien Liiton jäsenlehden Lööpin numeroita ja erityisesti (Lööpissä 3/2000) Eeva Puhakaisen toimitussihteerin työtä koskevaa artikkelia, jonka ohessa oli myös laatikoitu lause: "Minulla on itsenäinen työ: saan tulla milloin haluan aamulla ennen kahdeksaa ja lähteä milloin huvittaa kello neljän jälkeen."

Itselläni päivä jatkui viimeisinä päivinä ennen lehden taittopäivää puoleen yöhön saakka ja monesti sen ylikin.

o

PS. 2. Aikaisemmista runoistani koottu yhden naisen runoantologia on luettavissa nettisivullani