Friday, July 07, 2006

ITALIA-RANSKA

Loppuottelun odotuksessa

Minulla ja varsinkin Saksassa asuvalla tyttärelläni oli vähän skitso tilanne Italia-Saksa-ottelun aikana. Hän oli muuten ripustanut parvekkeelle Saksan lipun lisäksi Suomen lipun. Ohikulkijat olivat ihmetelleet: - Eihän Suomi ole mukana kisoissa.

En tiedä, juhlitaanko muualla päin maailmaa otteluvoittoa yhtä railakkaasti kuin Italiassa, äänekkäästi, mutta vähemmän kosteasti taatusti kuin Saksassa ja Suomessa. Kenellekään ei liene epäselvää, minkä joukkueen toivon voittavan maailmanmestaruuden.

Mieleeni tulee vuoden 1982 mm-ottelu, jolloin Italia viimeksi voitti. Olin juuri palannut Suomeen Italian matkalta, jonka ensimmäisenä iltana tutustuin nykyiseen mieheeni.

No comments: