PILKUSTA KIINNI
Joka aamu on
armo uus. Vai
ammutaanko ehkä
aamun koitteessa,
mietti
kuolemaantuomittu
sellissään. Jospa se
riippuukin
pilkun paikasta.
Armoa ei Siperiaan,
luki vastauksessa
armon___anomukseen.
Ilman ______ pilkkua.
© Paperivuorineuvos
Joka aamu on
armo uus. Vai
ammutaanko ehkä
aamun koitteessa,
mietti
kuolemaantuomittu
sellissään. Jospa se
riippuukin
pilkun paikasta.
Armoa ei Siperiaan,
luki vastauksessa
armon___anomukseen.
Ilman ______ pilkkua.
© Paperivuorineuvos
10 comments:
Jep, pilkun paikalla on väliä niin kuin myös sanajärjestyksellä. Joku suomalainen runoilija, nimeä en muista - muistaisiko joku? - kirjoitti rakkausrunossaan:
"Minä rakastan vain sinua.
Minä vain rakastan sinua.
Vain minä rakastan sinua." Tai jotain sinne päin.
En kyllä muista tuota ennen kuulleeni tai lukeneenikaan. Mutta onhan niissä mahtava ero. Minä rakastan vain Sinua: jos minulle sanoisi joku, alkaisin heti epäillä sitä. Kun taas: minä vain rakastan Sinua. = Kaikesta huolimattako? Ja viimeinen
on kaikkein pahin: Vain minä olen niin hullu, että...?!
Aikoinaan kirjoittajakerhon jäsenet
kutsuivat minua Agathaksi, mutta erivät kaikki runoni sellaisia ole.
Käykääpä vaikka lukemassa runoja rakenteilla olevalla kotisuvullani:
www.freewebs.com/ritvanrunot
Tämäpäs oli vaikeaa. Kävin jo aamulla lukemassa ja nyt taas. Toi pilikun paikka on nyt selvitettävä mulle. Ties vaikka Sibirjaan tästä ... Armonanomus saatetaan tarvita, ennenkuin eläkerahat Suomesta voidaan lähettää. Saatanhan olla terrioristi.
Kiinnostavaa. Kävin sivullasi ja pidin Pazienza-runosta. Senkö olet ensin kirjoitanut italiaksi? Miltä kuulostaisi italiaksi?
Valitettavasti se ei ole Pazienza.
Eikä sitä runoa vielä olekaan tuolla sivulla, joka tulee, kun ehdin osastoon Näkemiin. Voisin sen laittaa sinne seuraavaksi, koska siihen osastoon tulee vain se runo italiaksi ja suomeksi. Ehkä tänä iltana....
Pazienza-runosta on muuten tässä blogissani enemmänkin selvitystä eräässä aikaisemmassa kirjoituksessa.
Rakas Sikuri, ei huolta eikä pelkoa. Jotenkin minulle putkahti mieleen nuo kaksi aamu-sanaa ajatellessani. Ensin tuo virren säe: Joka aamu on armo uus, ja sitten tuli mieleeni tuosta armoa-sanasta tuo vanha vitsi pilkun paikasta, eli mille puolelle pilkkua jää sana ei. Tuskin koko juttu perustuu mihinkään todellseen tapahtumaan. Tai mistä sen tietää, mutta mielikuvituksellahan ei ole rajoja, kuten tiedät.
Vielä Sikurille. Minulle nuo eläkerahat tulivat kyllä lopulta ihan oikeasti tänne Italiaan. Se verran oli kyllä hässäkkää johtuen väärästä informoinnista, että jouduin perumaan ensimmäisen anomuksen ja lähettämään takaisin jo maksetut rahat. Nimittäin oli kerrottu, että 63-vuotiaana saa eläkkeen vähentämättömänä vuoden 2005 alusta lukien. Todellisuudessa se tarkoittikin helmikuun 2005 alusta lukien. Ensimmäinen satsi minulle tulikin sitten kaikki kerralla Ilmarisen kautta, mutta tehtyäni valituksen kaikki neljä tahoa lähettivät minulle eläkkeen erikseen. Ja yksi
jopa kertakorvauksena. En sitten viitsinyt enää ruveta pullikoimaan, kun lähetyskulut maksaa lähettäjä EU:n alueella.
PS. Jos katsot/te valokuvaa, niin sehän on otettu jo aikoja sitten, mutta tuskin kukaan sitä luuleenkaan ihan uudeksi. Eihän nyt
kukaan enää mustavalkoisia kuvia ota. Mielestäni odottavan tuntuinen ilmeeni kuvassa sopii tähän blogiini.
Pidän sinun kuvastasi.
Antaa kuvan naisesta,
joka on silmätysten leijonan kanssa, mutta se ei ole ongelma,
naiselle.
Aika jännä kuvaani koskeva havainto Petjalta. Itseasiassa kai kukaan ei luule kuvaa ihan äskettäin otetuksi. Ainakaan minä en ole törmännyt kovinkaan moneen mustavalkoiseen henkilökuvaan viime aikoina. (Taisi tulla jo sanotuksi jossain kommentissa.)
Joka tapauksessa oli aika osuva tuo Petjan toteamus. Olin noihin aikoihin aloittamassa toimitussihteerin hommia uudessa työpaikassa. Ja lisäksi olin juuri tavannut nykyisen aviomieheni, joka sitten kokonaan mullisti elämäni ja sai minut muuttamaan Italiaan.
Symbolinen leijona saattoi olla kumpi vaan: uusi, miesvaltainen työpaikka muttei varsinainen työ, koska olin tehnyt vastaavia hommia jo vuosia, tai sitten uusi tuttavuus, joka toi kolme vuotta myöhemmin minut Italiaan.
Ritva
Kukaan ei huomannut, että runo on ihmisen näköinen, ja että sillä on kahleet jaloissaan.
Post a Comment